Uusi raportti vahvistaa: Bangladesh edelleen muotifirmojen hikipaja

4.5.2012

Finnwatchin tuore selvitys kertoo Bangladeshin tekstiiliteollisuudessa työskentelevien naisten karuista elinolosuhteista. Monikansallisille yrityksille vaatteita valmistavien naisten elämiseen riittämätön palkka ja kohtuuttoman pitkät työpäivät estävät ihmisoikeuksien toteutumisen myös muilla elämänaloilla.

– Naiset muodostavat 80 prosenttia Bangladeshin tekstiiliteollisuuden työvoimasta. Heidän elämänsä on jatkuvaa taistelua riittämättömän toimeentulon ja kehnojen asuinolojen kanssa, kertoo Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Vartiala.

Tutkimukseen haastatellut naiset tienaavat 21–56 euron kuukausipalkkaa kuuden päivän työviikoista. Naiset kärsivät jatkuvasta väsymyksestä ja taudeista sekä altistuvat pitkillä työmatkoillaan seksuaaliselle häirinnälle. Puutteelliseen sanitaatioon ja kuukautishygieniaan liittyvät ongelmat ovat myös tavallisia.

– Yksi tutkimuksen hälyttävimmistä tuloksista on se, että useat naiset joutuvat rahanpuutteen vuoksi elämään myös erillään omista lapsistaan. Tämä loukkaa paitsi naisten, myös lasten oikeuksia, Vartiala toteaa.

Tutkimukseen haastatellut naiset työskentelevät tehtailla, jotka tuottavat vaatteita yrityksille kuten H&M, Zara, Wal Mart ja Tesco. Lisäksi Finnwatch selvitti kyselytutkimuksella myös Suomessa toimivien yritysten vastuukäytäntöjä Bangladeshissa.

Bangladesh on maailman neljänneksi suurin tekstiilituotteiden viejämaa, josta myös Suomeen tuotiin tekstiilituotteita 100 miljoonalla eurolla vuonna 2011.

Lue koko raportti täältä ja katso tutkimukseen liittyvä video!