Monissa niistä maista, joissa käyttämämme vaatteet tuotetaan, oikeuksia vapaaseen ammatilliseen järjestäytymiseen on rajoitettu tai niitä ei ole. Esimerkiksi Kiinassa ammattiyhdistystoiminta on kielletty. Kiinassa on yksi valtion kontrolloima ammattiliittojen keskusjärjestö (ACFTU), mutta sitä ei voida pitää vapaana keskusjärjestönä. Aidosti vapaiden ammattiyhdistysten perustamisyritykset voivat johtaa kuolemaan.

Turkissa kaksi kolmasosaa valmisvaateteollisuuden työntekijöistä on päivätyöläisiä ja siirtotyöläisiä (eli harmaalla sektorilla) ja heillä ei ole mitään mahdollisuutta ammatilliseen järjestäytymiseen. On maita, kuten Intia ja Kambodzha, joissa ammattiyhdistystoiminta on lain mukaan mahdollista. Silloin työnantajat usein estävät työntekijöiden järjestäytymisen, mistä harvemmin koituu työnantajalle mitään seuraamuksia.

Ammattiyhdistysoikeuksien puuttuminen on vaatetusteollisuuden suurin ongelma. Muiden ongelmien, kuten elämiseen riittämättömien palkkojen, pitkien työaikojen ja vaarallisten työolojen voidaan katsoa johtuvan siitä, että työntekijöillä ei ole oikeutta järjestäytyä. Ammattiyhdistysoikeuksien kunnioittaminen on ainoa kestävä ratkaisu vaatetusteollisuuden epäkohtiin. Työntekijöille täytyy antaa mahdollisuus vaikuttaa itse omaan tilanteeseensa.