Vetoomukset

BCWS:n järjestämä mielenosoitus äitienpäivänä 2010

Bangladesh

Bangladesh on viimein päättänyt nostaa tekstiilityöläisten minimipalkkoja viikkoja kestäneiden mielenosoitusten jälkeen. Maan hallitus on päättänyt, että ensi marraskuusta lähtien tekstiilityöläisen minimikuukausipalkka on 3000 takaa eli noin 34 euroa. Tällä hetkellä bangladeshilaisen tekstiilityöläisen minimipalkka on 1662 takaa eli noin 19 euroa. Useat länsimaiset vaatevalmistajat, kuten H&M, Zara, Wal-Mart ja Marks & Spencer teettävät tavaraa Bangladeshissa edullisten tuotantokustannusten vuoksi.

Käytännössa maan tuhansissa tehtaissa työskentelevät 3,5 miljoonaa tekstiilityöläistä jäävät palkoillaan selvästi köyhyysrajan alapuolelle, eikä korotusta pidetä riittävänä. Alan ammattiyhdistykset ovat vaatineet minimipalkan nostamista 5000 takaan eli noin 56 euroon. Tekstiilityöläiset ovatkin palanneet kaduille osoittamaan mieltään. Pääkaupunki Dhakan kaduilla on muun muassa poltettu renkaita ja huonekaluja. Poliisi on käyttänyt kyynelkaasua mielenosoittajien hillitsemiseen. 

Hallitus yrittää hiljentää työntekijöiden edustajia. Esimerkiksi kansainvälisesti tunnetun paikallisen työntekijöiden oikeuksia ajavan järjestön BCWS:n (Bangladesh Center for Workers Solidarity) aktiiveja on pahoinpidelty vankilassa, ja hallitus on perunut järjestön laillisen statuksen kansalaisjärjestönä.

Lue tapauksesta lisää ja osoita tukesi BCWS:n työntekijöille allekirjoittamalla Clean clothes -verkoston vetoomuksen Bangladeshin hallitukselle!

 

Triumph

Oletko suurkaupunkilainen minimalisti, moderni romantikko vai femme fatale? Näin kysyy alusasuvaatevalmistaja Triumph tämän kevään nettikampanjassaan.

Suurkaupunkilaisesta minimalismista voisi osata kertoa joku niistä Triumphin 3660 työntekijästä, jotka irtisanottiin vuodenvaihteessa Thaimaassa ja Filippiineillä. Irtisanomisten kohteiksi joutuneissa tehtaissa on ollut vahvaa ammattiyhdistystoimintaa eikä Triumph ole suostunut neuvottelemaan työntekijöiden kanssa.

300 työntekijää on protestoinut Triumphin irtisanomisia vastaan filippiiniläisellä tehtaalla kesästä 2009 lähtien. Irtisanomisten kohteiksi joutuneissa tehtaissa on ollut vahvaa ammattiyhdistystoimintaa eikä Triumph ole suostunut neuvottelemaan työntekijöiden kanssa. Yli 200 hengen turvajoukko hääti Triumphin entiset työntekijät tehtaan alueelta väkivaltaisin keinoin ja tuhosi heidän leiripaikkansa 4. toukokuuta 2010.

Osoita tukesi työntekijöille allekirjoittamalla kansainvälisen Clean Clothes -kampanjan vetoomus!