Bangladeshin ay-aktiivit vapautettu

17.9.2010

Elokuussa vangitut ay-aktiivit Kalpona Akter, Babul Akhter ja Aminul Islam vapautettiin takuita vastaan 10. syyskuuta.

Kansainvälinen Puhtaat vaatteet -verkosto kiittää kaikkia, jotka ovat osoittaneet tukensa Bangladeshin vaatetyöläisille ja Bangladesh Center for Worker Solidarity -järjestön aktiiveille. 

Bangladeshin hallitus ei kuitenkaan ole luopunut syytteistään Akteria, Akhteria ja Islamia vastaan, joten kampanjointi heidän tuekseen jatkuu edelleen. Ainakin Babul Akhteria on pahoinpidelty vankilassa ja poliisia syytetään todistusaineiston väärentämisestä. Mm. Islamia pakotettiin allekirjoittamaan paperin, jossa Akter ja Akhter osoitettiin syyllisiksi vaatetusalan työntekijöiden yllyttämisestä levottomuuksiin. Lisäksi hallitus on perunut BCWS:n kansalaisjärjestöstatuksen.

BCWS on kansainvälisesti tunnettu ihmisoikeusjärjestö, joka ajaa työntekijöiden oikeuksia. Kesällä Bangladeshin tekstiilityöläisten vaatimukset palkankorotuksista johtivat suurin viikkoja kestäviin mielenosoituksiin. Hallitus lupasi heinäkuussa nostaa tekstiilialan minimipalkkaa 3000 takaan eli noin 34 euroon kuukaudessa, mutta paikalliset ammattiliitot ja kansalaisjärjestöt pitävät korotusta täysin riittämättömänä.

 

Lisätietoja kansainvälisen Clean clothes -kampanjan nettisivuilta.