Vapaatuotantoalueita on ollut olemassa toisesta maailmansodasta lähtien, mutta niiden kasvu pääsi vauhtiin vasta 1980-luvun nousukaudella. Vapaatuotantoalue on valtion sisällä sijaitseva rajattu alue, jota ei koske kansallinen lainsäädäntö. Vapaatuotantoalueiden tarkoitus on houkutella ulkomaisia sijoittajia maahan ja lisätä paikallista talouskasvua.

Vapaatuotantoalueiden koko voi vaihdella suuresti: ne voivat olla joko yksittäisiä tehtaita, joissa on satakunta työntekijää, tai kokonaisia kaupunkeja kuten Hongkong. Vapaatuotantoalueita kutsutaan monilla eri nimillä. Englanniksi vapaatuotantoalue on export processing zone (EPZ), free trade zone tai industrial park. Latinalaisessa Amerikassa useimmiten maquiladora, maquila tai zona franca.

Jotta ulkomaiset yritykset perustaisivat tehtaita vapaatuotantoalueille, niille tarjotaan erittäin edullisia ehtoja. Ehdot vaihtelevat maasta toiseen, mutta voivat olla esimerkiksi verovapauksia, raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden ilmaista vientiä ja tuontia, huokeita hintoja infrastruktuurin kuten veden ja sähkön käytölle, sekä liiketiloja. Isäntävaltio voi tarjota myös apua tuotteiden saamisessa markkinoille sekä henkilöstön palkkaamisessa. Ammatillinen järjestäytyminen on usein kiellettyä vapaatuotantoalueilla.

Maailmassa arvioidaan olevan tällä hetkellä 2700 vapaatuotantoaluetta, joilla työskentelee 43 miljoonaa ihmistä. Suurin osa vapaatuotantoalueista on Aasiassa ja Keski-Amerikassa. Vapaatuotantoalueet ovat kuitenkin vakiinnuttaneet asemansa kaikkialla maailmassa: esimerkiksi Euroopassa niitä on 50. Enemmistö vapaatuotantoalueiden työntekijöistä on naisia. Vapaatuotantoalueiden palkat ovat pieniä, koska valtiot käyvät keskenään kilpailua palkoista ja muista työehdoista houkutellakseen sijoittajia. Monet työntekijöistä myös asuvat vapaatuotantoalueilla, joskus muista eristetyillä asuntoalueilla. Vapaatuotantoalueilla työehdot ovat usein kehnoja.